Terveisiä tunturista! Palasimme juuri tämäniltaiselta lenkiltä ja tälläpä kertaa kapusimme korkeammalle kuin koskaan ennen (siis kävellen) – poroaitausten sisäpuolelle. Vaikka ilma oli kaunis, niin tunturituulet pitivät sääsket loitolla ja saimme aivan rauhassa kulkea.
On ollut erikoista huomata, kuinka tuo inisijöiden ilmaantuvuus vaihtelee täysin sään mukaan. Välillä on todella haastavaa taittaa ihan normi kauppareissua (tämä se normitilanne), mutta on myös hetkiä jolloin sääskiä on vain muutama hassu satunnainen. Saas nähdä, että mihin suuntaan tilanne tästä vielä muuttuu.. itsehän olen perheessämme ykköskohde – kiitos 0 veriryhmäni.
Ajattelin muutaman sanasen kertoa meidän juhannuksenvietosta. Tänä vuonna se olikin erilainen kuin aikaisemmat.
Heräsimme aattoaamuna hyvissä ajoin, söimme rauhakseltaan aamupalaa ja lähdimme sitten ajelemaan Jäämerta kohti – määränpäänä Varangin vuono sekä Nesseby. Tiesin itse paikan jo entuudestaan, ja osasin odotaa sen olevan meidän lapsille erittäin ainutlaatuinen kokemus.
Ajelimme Nessebyn kirkkorantaan, ja siellä paikalla oli ainoastaan yksi ihminen meidän lisäksemme – aika rauhassa saimme siis olla. Sää oli aurinkoinen, ja merituuli poikkeuksellisen lämpöinen. Olimme varustautuneet toppatakein, mutta hyvin pian saimme niistä luopua ja tuuloset saivat luvan hivellä hipiää.
Kumisaappaat taasen olivat ässäveto tälle reissulle, ja niiden ansiosta simpukoita kertyi koriin ennätyssaaliin verran! Merenpinta oli matalalla ja siksi aarteita löytyi merenpohjasta rutkasti (merisiilejä, erilaisia simpukoita, näkinkenkiä ja ravun saksia). Nuorimmainen oli haltioissaan, ja saimme tovin houkutella neitiä lähtemään takaisin kotopuoleen tuolta rannalta.
Sääennusteet pitivät kutinsa, ja muutaman tunnin pituisen Nesseby-hetken päätti kaukaisuudessa siintävä saderintama. Kotimatkan varrella satoi paikkapaikoin ankarastikin, mutta saapuessamme takaisin Nuorgamiin, paisteli aurinko jälleen täydeltä taivaalta. Meitä siis lykästi säiden suhteen – kerrankin!
Kotiin päästyämme ryhdyin pilkkomaan tomaatteja salsaan (siinä vierähtikin tovi) , ja iltapäivällä herkuteltiin lasten toivomat tortillat juhannuspäivälliseksi. Illalla pyörähdettiin vielä tunturissa sekä minigolfaamassa (meillä täällä Nuorgamissa on ilmainen minigolf 24/h! 😉 ), ja tyttösille keräsimme tietysti perinteitä kunnioittaen 7 erilaista kukkaa tyynyn alle. Pikkutunneilla otettiin aikuisten kesken puhelu ystäville ja ihmettelimme pohjoisen upeaa yöllistä auringonpaistetta! Nautin siitä täysillä – sekä puhelusta että yöttömän yön taiasta.
Juhannuspäivän aktiviteetteihin kuului eräältä kyläläiseltä ostetun trampoliinin kasaaminen. Se sujui herra Huulta jo hyvin jouhevasti, sillä onhan hää jo jokusen trampoliinin kotopuolessa etelässä vuosien varrella päässyt kokoamaan – pienin toki toimi ahkerana apunaisena lauantaisen operaation aikana!
Nyt on lapsilla taas ilo irti, kun tylsyyden koittaessa saa heittäytyä kolmisin trampalle riehumaan ja kiljua äänensä käheäksi.
Äidillä sydän sitten taas jatkuvasti sykkyrällään..
Juhannusviikonloppuna ajelimme Pulmankijärven päästä päähän, ja piipahdimme katsastamaan kesäiset maastot siellä suunnalla. Löysimme mm. hyvän uintipaikan sekä riippusillan, joka olikin mulle jo edelliseltä reissulta tuttu.
Nyt on kyllä pakko vielä täälläkin fiilistellä Pulmankijärven käsittämättömän kauniita maisemia! Tunturin läpi kulkeva tie on aivan maaginen sekä talvisin että kesällä myös. Tulemme/tulen varmasti ajelemaan sitä paljon tulevan vuotemme aikana. Monta kaunista räpsysilmäistä poroa bongasimme myös matkan varrelta – ja tämä tietysti on aina meille etelän ihmisille ihan valtavan eksoottista.
Karavaanareita näkyi matkanvarrella paljon, ja Pulmankijärvi onkin kuuluisa kauniista puskaparkeista.
Juhannuspäivän iltana kapusimme jälleen kerran tunturiin ja nautiskelimme upeasta auringonpaisteesta sekä lämmöstä. Paljon on kuluneen viikon aikana pyörinyt erilaisia ajatuksia pääkopassa, mutta pääsääntöisesti nuo ajatukset ovat olleet hyviä ja koen olevani todella onnekas, että saan kokea tämän kaiken. Vaikeimmat hetket ovat edelleen juurikin ne hetket iltaisin ennen unta. Kun iskee ikävä ja ehkä tuleva syksykin jo vähän jännittää..
Kyllä. Mua jännittää uuden työn alkaminen (lienee aika luonnollista) ja myös lasten uuden koulutaipaleen alku. Itseasiassa se jännittää ihan tosi paljon!
Nyt yritämme kuitenkin nauttia kesästä, sillä sitä on vielä aika mukavasti tässä jäljellä vaikka aika nopsaa tuntuu hurahtavankin.
Onneksi me pääsemme päivittäin halutessamme tuonne tunturin syleilyyn. Ylös kun pääsee ja tasailee hengitystä hetken aikaa, on olo todella kevyt. Tuntuu että kaikki huolet ovat hengityksen mukana haihtuneet taivaan tuuliin. Onneksi sellaisia nyt toistaiseksi ei juurikaan ole ilmaantunut. Tämä luonto on tehnyt meille kaikille niin hyvää kaikessa kauneudessaan sekä puhtaudessaan. Koti tuntuu jo kodilta ja tavarat ovat asettuneet omille paikoilleen.
Nuorimmainen tuossa juuri kysyi: “Äiti, miten päivät tuntuu täällä niin lyhyiltä?“
Niinpä. Ehkä siksi, että mukavaa tekemistä olisi ihan hirmuisen paljon. Ehkä siksi kun aurinko ei laske ollenkaan, ja iltaisin on vähän vaikea mennä nukkumaan kun auringonpaiste houkuttelisi jatkuvasti vaan palaamaan takaisin ulos luonnon keskelle.
Täällä kaikki hyvin. Toivottavasti siellä myös! Palailen taas pian!
