Heippahei – kiva kun olet täällä! Olen Anna-Kaisa, kolmen lapsen äiti ja Heikin vaimo Keravalta. Olen vuosikaudet kirjoitellut enemmän tai vähemmän 47 palasta-blogia, jonka keskiössä on ollut lapsiperhearkemme esikoisen Downin oireyhtymällä höystettynä. Esikoistyttäremme on 10 vuotta, veljensä 9 v ja nuorimmainen tyttäremme 7 vuotta. Me vanhemmat lähestymme keski-ikää vauhdilla ja seuraaviin pyöreisiin ei enää kovinkaan pitkä matka ole.
Pari kuukautta sitten teimme suuren päätöksen ja ryhdyimme rakentamaan tulevaisuudellemme täysin uudenlaista tarinaa. Kun päätös oli tehty, kaikki tuntui niin selkeältä ja oikealta. Palaset loksahtelivat pikkuhiljaa ihanasti paikoilleen ja nyt tilanne onkin se, että tammikuussa maksamme ensimmäisen vuokran suloisesta punaisesta torpasta Nuorgamissa. Talo on kuin meille tehty ja tilaisuuteen oli pakko tarttua juurikin nyt, sillä Suomen pohjoisimmasta kolkasta on todella vaikea löytää vapaata vuokra-asuntoa viisihenkiselle perheelle kera karvakorvien. Meillä todella kävi lykky!
Vuokranantajat ovat ihania ja väki Utsjoella niin uskomattoman ystävällistä! Olen saanut paljon viestejä pohjoisesta ja meidät on useasti toivotettu henkilökohtaisesti tervetulleeksi Nuorgamiin. Kerran jos toisenkin olen joutunut kyyneleitä silmäkulmistani pyyhkimään.
Ystävät ja läheiset ovat suhtautuneet parhaimmalla mahdollisella tavalla tulevaan happihyppyvuoteemme ja projektimme kiinnostaa suuresti. Haluan jo nyt kiittää kaikkia tuesta ja tsemppauksesta – se on tuntunut super hyvältä kaiken tämän uuden alussa!
Olo on luonnollisesti aika-ajoin hyvinkin haikea, sillä tulemme koko jengi aivan hirmuisesti ikävöimään lukuisia asioita täällä etelässä! Itse jään ikävöimään kahta upeaa työpaikkaa ja ihmisiä siellä. Tulen ikävöimään äitiä ja perhettäni muutenkin. Appivanhempia. Läheisiä ystäviä. Woltia. Kummikoira Rytiä sekä omistajaansa Ullaa. Kylpyammetta.. siis lukuisia asioita! Onneksi on puhelimet ja videokuva. Nuorgamissa yhteydetkin kuulemma nykyään pelaa tosi hienosti ja hyvä niin, sillä muuten Heikin etätyöskentely Helsinkiin ei olisi mitenkään mahdollista.
Vaikka koronaepidemia on tehnyt paljon pahaa, olen silti kiitollinen että se on mahdollistanut meille nämä ”hatkat” etelästä pohjoiseen. Toinen meistä aikuisista jatkaa siis normaalisti omia hommiaan ja minä itse tulen etsimään keikkatyötä Nuorgamista ja todennäköisesti Norjan puolelta. Olen saanut yksityisviesteillä työtarjouksia ja muutama mahdollinen keikkapaikka löytyykin 20 kilometrin päästä Tenon (Tana) kylästä Norjan puolelta. Onpahan muuten aika kutkuttavan jännittävää etten sanoisi! Onneksi vihdoin valmistuin ja työnhakukin on nyt huomattavasti helpompaa. Olen varma että asiat lutviutuu yhtä hienosti kun tähänkin asti, kunhan vaan rantaudumme EU:n pohjoisimpaan pisteeseen kesäkuun alussa.
Lasten tulevaan kouluun olen ollut jo yhteydessä. Jokainen kolmesta ihanaisestamme pääsee opiskelemaan samalle luokalle ja se on aivan uskomattoman liikuttavaa! Esikoisemme luona käy erityisopettaja tasaisin väliajoin mutta muuten saa sisarustensa kanssa opiskella yhdessä. Se tulee tekemään neidille niin hyvää, sillä tällä hetkellä hän on luokkansa ainoa tyttö ja kokee usein olonsa kovin ulkopuoliseksi – näin asiaa itse meille vanhemmille sanoittaa. Ajatelkaa, koko koulussa on opiskelijoita ensi syksynä 13! Meidän lapsukaisemme kasvattavat tuon lukeman ”jo” kuuteentoista! Täydellistä. Taas meinaa itku tirahtaa.
Joku minulle hauskasti kirjoittikin: ”Tänne saapuessanne tulette muodostamaan suunnilleen n.5% koko kylän kansasta”. Se on todella omituinen ja samalla niin suloinen ajatus!
Minulta on kysytty monesti, että mitä nykyiselle kodillemme tapahtuu? Vain ja ainoastaan kaikkea hyvää. Äitini ja siskoni muuttavat vuodeksi tänne asumaan ja voimme hyvillä mielin jättää talomme kahden supernaisen hellään haltuun. Parempaa emme voisi toivoa!
Niin kuin arvata saattaa, on mielen päällä päivittäin aivan hirmuisesti välivuoteen liittyviä asioita. Miten saamme kaikki tavaramme kuljetettua Nuorgamiin? Entäpä eläimet? Kissa kun harvoin automatkoista innostuu! Iskeekö paikanpäällä paniikki? Käykö ikävä liian suureksi? Kuinka pärjäämme Utsjoen superpakkasissa? Mistä löydämme lämpimimmät mahdolliset vaatteet? Kuinka keho reagoi yöttömään yöhön sekä kaamokseen? Viihtyvätkö lapset? Löytyykö kavereita?
Lasten harrastuksista tulen kirjoittelemaan ihan oman postauksensa mutta poikamme jalkapallokuviot on jo tarkkaan suunniteltu ja se tulee olemaan aika iso juttu kaikin puolin. Utsjoella lapsia ei totta vie ole unohdettu ja olemme olleet aivan hämillämme siitä, mitä kaikkea murusille on tarjolla!
No mutta, tämä oli nyt tällainen briiffaus uuden blogini olennaisimpaan sisältöön. En halunnut tätä tarinaa enää jatkaa vanhan blogin puolella, sillä olen 9 vuoden ajan keskittynyt siellä niin vahvasti juurikin tuohon esikoisemme diagnosiin ja kaikkeen siihen liittyvään. Esikoisemme diagnoosi ei millään tavalla määrittele elämäämme ja elomme on todella ”normaalia”. Harvoin itse enää edes pohdimme sitä, ettäkö yksi meistä omistaisi ”poikkeuksellisen” geenistön. Tai no, jos pohdimme niin ainoastaan positiivisen kautta. Mitä olisikaan elämämme ilman tuota supermurua! Paljon tylsempää. Niin se vaan on.
Toki tämä uusi blogi tulee avaamaan lukijoille myös sitä, minkälaista on loikata etelästä pohjoiseen erityislapsen ja sisarustensa kanssa. Tuleeko mutkia matkaan ja miten palvelut Lapissa toimii? Miten koulut ja muut lähtee rullaamaan?
Ihan kokonaan emme siis rakkauskromosomin olemassaoloa sysää sivuun. On se kuitenkin hyvin merkittävä asia perheemme elämässä, vaikka sitä emme juurikaan enää arjessa pohdi.
On tämä niin tuhannen ihanaa ja jännittävää! Haluan lämpimästi toivottaa teidät tervetulleeksi mukaan matkallemme kohti unelmia sekä Nuorgamia! Tästä tulee aivan hyvä juttu! Saas nähdä, löytyykö elämästämme tällähetkellä puuttuva palanen tunturin juurelta, kahdensadan asukkaan kylästä? Ja saas nähdä, tuleeko tämä välivuosi muuttamaan maailmamme täysin? Maagista, etten sanoisi.
Ensimmäinen muuttokuorma starttaa kohti Jänkälää hiihtolomilla ja lopullinen muutto tulee tapahtumaan kesäkuun alussa. Jääthän seuraamaan? 😊
P.S Tulen muokkaamaan blogin ulkoasua pikkuhiljaa matkan varrella. Banneria työstämme parhaillaan..
Tervetuloa Utsjoelle ja Nuorgamiin. Lapset pääsevät alkamaan aivan uusissa koulutiloista! Uskon, että varmaan viihdytte, kohti kevättä ja valoa mennään!