Olemme vihdoinkin täällä ja suuresti nautimme olostamme. Pieniä vastoinkäymisiä on ollut matkassa mukana, ja kerron niistä lisää hieman myöhemmin tämän postauksen edetessä.
Starttasimme reissumme aikaisin lauantai-aamuna ja tunnelma auton takapenkkirivistöllä oli iloa pirskahteleva. Jännitys oli melkeinpä käsinkosketeltavissa. Ensimmäinen välietappimme sijaitsi Oulussa ja matka sinne sujui oikein leppoisasti ja mukavasti – yhden pysähdyksen taktiikalla. Ylpeinä ja onnellisina saimme H:n kanssa todeta toisillemme, että meidän lapsikatras on kyllä harvinaisen reipasta laatua matkustamaan pitkiäkin matkoja. Toki uuden retkeilyautomme ruhtinaallinen matkustustila helpotti reissaamismukavuutta kivasti ; kirjoittelen uudesta autostamme seuraavaksi, mutta keskittykäämme tässä postauksessa ensimmäisen Nuorgam-visiitin tunnelmiin.
Oulussa majoituimme Scandic Arinaan, joka oli H:lle työmatkoilta jo entuudestaan tuttu hotelli. Alkuillasta päätimme piipahtaa vielä läheisessä Rossossa haukkaamassa iltapalaa ennen peittojen alle pujahtamista, sillä emme olleet kunnolla syöneet koko päivän aikana. Tämän jälkeen kömmimmekin nukkumaan aika pian, sillä aamulla meitä odotti jälleen aikainen herätys (klo.06:00). Hotelliaamupalalla vallitsi jännittynyt tunnelma, kun saimme herkuttelun lomassa seurata Suomen jääkiekkojoukkueen finaalipeliä. Ikimuistoinen matsi oli se!
Melko pian aamupalan jälkeen kiinnitin huomion kuopuksemme punaisiin poskiin, ja otsaa tunnustellessani olinkin melko varma että neidillä on kuume nousussa. Potilas itse oli pirteä ja hyväntuulisen oloinen, joten päätimme jatkaa matkaa määränpäähämme ja ostaa matkalta sekä lääkettä että sen kuumemittarin myös. Itse ajattelin että tyttö on vaan vilustunut automatkalla, sillä ainahan jonkin verran ikkunoista vetää – varsinkin kun talvella matkustetaan.
Oletettu 8,5 h:n ajomatka Oulusta Nuorgamiin venähti yksitoistatuntiseksi, mutta siitäkin huolimatta lapset olivat jälleen kerran aivan super matkakumppaneita! Potilas nukkui normaalia useammat unoset mun kainalossani, mutta muuten lämmönnousu ei vaikuttanut matkustamiseen juurikaan. Itseasiassa illan myötä otsa ei enää edes tuntunut kuumalta ja tyttö oli normaali oma itsensä, joten emme kiinnittäneet sen kummempaa huomiota koko asiaan.
Nuorgamiin päästyämme oli riemu ratketa ja oma olo oli hyvin helpottunut! Pohjoisen kotimme oli juuri sellainen kun olin kuvitellut sen olevan – ehkä jopa vielä astetta verran tunnelmallisempikin. Lapset juoksivat onnellisena ympyrää olohuoneessa ja riemunkiljahdukset kajahtelivat ulos, kun kannoimme H:n kanssa tavaroita tupaan.
Tällä reissulla kannettavaa ei ollut hirvittävän paljon ja suurin jännitysmomentti oli raskaan vuodesohvan saaminen sisätiloihin (minä kun en mikään raavas naisihminen ole). Onneksi saimme ystävältä nokkakärryt lainaksi ja sohvakin pääsi omalle paikallensa olohuoneeseen.
Petasimme sängyt kaikille, ja melko pian menimme nukkumaan kellon lähennellessä jo puoltayötä. Olimme tosi väsyneitä, mutta myös hirvittävän onnellisia.
Ensimmäinen aamu valkeni aurinkoisena, ja pakkanen oli mukavan kirpsakka. Havaitsimme, että kuopuksen nenä vuotaa kirkasta nestettä ja koska olin ottanut mukaani 5 kotitestiä, päätin nyt varmuuden vuoksi neidin nenästä yhdet näytteet ronkkia, ennenkun lähtisimme ensimmäistä kertaa käymään kaupassa täällä Nuorgamissa.
Noh, lopun varmaan arvaattekin ellette sitten ole jo instagramista uutisia kuulleet..
..kuin kohtalon ivaa, nappasimme etelästä ison K:n ei-toivotuksi matkakumppaniksi ja ensimmäisenä pienin siis aloitti oireilun! Tai no oireilun ja oireilun – testin ottamisen jälkeen ei tytöllä juurikaan oireita enää edes ollut ja energiaa riitti ihan niin kuin ennenkin. Ehkä jopa enemmänkin – Lapin lumoissa kun olimme kaikki. Oli kuitenkin itsestään selvää että nyt toimitaan vastuullisesti ja Heikki lähti yksin käymään kaupassa, meidän muiden jäädessä järjestelemään uutta pohjoisen kotia.
Koska seuraavana aamuna kuopuksen kunto oli täysin normaali, päätimme lähteä ajelemaan autolla tunturin kautta Pulmankijärvelle. Maisemat räjäyttivät tajunnan totaalisesti! Meistä kukaan ei ole moista ikinä nähnyt ennen! Tuo kaikki tuntui kuin unelta – tuntuu edelleen kun katson makuuhuoneemme ikkunasta tunturin juurelle.
Norjan puolelle on kävelymatka ja siellä olemmekin jo useasti käyneet. Eilen ennen taudin puhkeamista meille muille, ehdimme pyörähtää Tenon kylässä, joka sijaitsee noin 20 km meiltä pohjoiseen. Emme tietenkään sielläkään käyneet missään ihmisten ilmoilla, vaan ihailimme kaikkea uutta ja ihmeellistä visusti reissubiilimme uumenista. Melko pian alkoi poika valitella huonoa oloa ja omia jäseniäkin kolotti ikävästi – niinpä lähdimme köröttelemään takaisin Nuorgamiin.
Teimme testit, mittasimme kuumeet ja tässä kohtaa peli olikin sitten hyvin selvä. Korona oli päättänyt sanella reissurytmimme uudestaan ja suunnitelmiin tuli suuria muutoksia. Omat testit loppuivat, mutta Nuorgamin koululta saimme testitoimituksen talomme rappusille ja tämä ystävällisyys sekä hyväsydämisyys teki luonnollisesti hyvin suuren vaikutuksen meihin kaikkiin!
Eniten harmittaa nyt se, että lapset eivät päässeet tutustumaan uuteen kouluunsa – olivat sitä niin paljon odottaneet! Kävelimme kyllä yhtenä iltana koulua pihalta käsin kurkkimaan, ja ihanaltahan se näytti. W oli aivan häkeltynyt siitä, että koulun pihalta näkyi Teno-joki ja Norja!
Toinen merkittävä muutos suunnitelmiin lienee se, että huominen lähtö etelään ei nyt tule onnistumaan, sillä H teki viimeisenä meistä tänään positiivisen testin. Nyt vietetään karanteenia täällä pohjoisen tuvassa, ja todennäköisesti lähdemme sunnuntaina (karanteenit päättyy) ajelemaan etelään jos vaan suinkin vointimme sen sallii.
H ehti onneksemme eilen ostaa meille 2 kassillista ruokaa, joten ehkä jotakuinkin pärjäilemme sunnuntaihin asti. En tiedä, mahtaako täällä K-kaupan kotiinkuljetus toimia samalla tavalla kuin etelässä? Täytynee tutkailla asiaa.
Eräs tuttavani sanoi kauniisti : ”Lappi pitää teistä nyt kiinni tiukasti”.
Ihana ajatus.
Vaikea on täältä lähteä, mutta onneksi itse pääsen seuraavan kerran Nuorgamiin jo huhtikuun alussa, kun tulemme kahden hyvän ystäväni kanssa viettämään äiti-ihmisten pidennettyä viikonloppua pohjoisen kevääseen. Silloin lennämme Ivaloon, joten matkanteko ei onneksi kestä ihan 18 tuntia. Heh. Mutta niin, tuo reissu tulee olemaan tärkeä, sillä sen jälkeen en varmastikaan rakkaita ystäviäni vuoteen tapaa.
Tänne muutto tuntuu nyt täysin eri tavalla todelliselta ja konkreettiselta. Nyt tiedämme, minkälaiseen paikkaan olemme muuttamassa ja mikä meitä täällä odottaa. Ja sitä kaikkea me todella odotamme!
Tämä on meidän “happy place”. Siltä nyt vahvasti tuntuu. Ehkä vähän liiankin vahvasti.
Mutta nyt suunnitelmat ovat seuraavanlaiset : pari päivää lepäillään, syödään lettuja, katsotaan leffoja, luetaan, kirjoitellaan, huomenna toivottavasti taas jo päästään ulkoilemaan, järjestellään paikkoja ja saunotaan. Kun tokenemme, matkaamme takaisin kotopuoleen Keravalle.
Tuntuu uskomattomalta että kuopus nappasi tämän koronan juuri nyt, kun olemme jatkuvasti sille kuluneen talven aikana altistuneet. Ehkä kaikella tällä on joku tarkoituksensa – tiedä sitten?!
Mutta summa summarum, Nuorgamissa kaikki hyvin olosuhteisiin nähden. Kirjoittelen lisää kunhan taudista selviämme ja palailemme arkeen etelässä. Nyt alkaa hikeä pukkaamaan, pakko heittäytyä pötkölleen sängylle muun jengin kanssa Peter Pania katsomaan.
Kivaa loppuviikkoa kaikille!
